Ilman sokeria ja vehnää

Hoitavat kasvikset / 30. päivä

Jätä kommentti

Nyt saa kotimaisia kasviksia edullisesti. Nämä maksoivat 4.40.

Nyt saa kotimaisia kasviksia edullisesti. Nämä maksoivat 4.40.

Minusta on selvä, että sillä on merkitystä, mitä ihminen suuhunsa laittaa. Ilokseni tämä on havaittu myös yhä useammissa tutkimuksissa. Toisaalta liian usein unohdetaan, että tutkimukset selvittävät aina tarkasti rajattua tutkijan eli ihmisen valitsemaa asiaa. Se tarkoittaa, että saadut vastaukset vastaavat vain tuohon valittuun kysymykseen.

Ihmisen elimistö on vielä niin suuri arvoitus ja ihme, että emme osaa kyseenalaistaa, huomioida ja tutkia kaikkia olennaisia asioita. Uskon, että muun muassa tästä syystä pitkät perinteet omaavilla intialaisella (ayurveda) ja kiinalaisella lääketieteellä on meille annettavaa.

Onneksi yhä useampi ”tavallinen lääkärikin” tuntuu puhuvan hyvän ruokavalion puolesta. Kuuntelin espanjalaista lääkäriä, joka antoi ihonhoitovinkkejä. Ensimmäisenä hän käsitteli auringonottamisen riskejä. Toisena hän mainitsi hyvän ravinnon ja kolmantena liikunnan merkityksen.

Aamiainen
Raakapuuro:
1,5 dl mustikoita
1 dl siemeniä
0,5 dl ruishiutaleita
1 banaani
Vettä

Lounas
Täysjyväriisiä
Höyrytettyä:
Lohta (valmistuu viidessä minuutissa), parsakaalia ja sipulia

Päivällinen
Suippokaalia oliiviöljyn ja sitruunan kera
Tomaatti
Paistinpannulla soijaa, riisiä, parskaalia, sipulia ja yksi muna.

Iltapala
Olen unohtanut merkitä muistiin….

Kiitoksen aiheita:
Kiitos kotimaisesta sadosta.
Kiitos kasvisten erilaisista mauista.
Kiitos kasvisten monenlaisista terveysvaikutuksista.
Kiitos, että tietämys kasvisten terveysvaikutuksista on lisääntynyt.

Meikäläisen pyttipannu. Pannulle oliiviöljyä ja sipulia. Vähän myöhemmin soijarouhetta, tilkka vettä ja parsakaalia. Lopuksi keitettyä riisiä sekä yksi kananmuna. Sisältö vaihtelee sen mukaan mitä kaapissa sattuu olemaan.

Meikäläisen pyttipannu. Pannulle oliiviöljyä ja sipulia. Vähän myöhemmin soijarouhetta, tilkka vettä ja parsakaalia. Lopuksi keitettyä riisiä sekä yksi kananmuna. Sisältö vaihtelee sen mukaan mitä kaapissa sattuu olemaan.

Advertisement

Kirjoittaja: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s