Ilman sokeria ja vehnää

Häpeä kävi moikkaamassa / 3. päivä

2 kommenttia

Oltiin mustikassa, koirat ja minä. Sain muutaman litran marjoja ja söimme varmaan saman verran. Nyt kannattaa viedä lapset metsään, sillä yllätyksekseni poimin isoja mustikoita avoimelta kallioiselta paikalta kanervien ja puolukoiden naapurista. Sellaisiin paikkoihin saattaa paistaa aurinko ja siellä on vähemmän hyttysiä kuin kuusimetsässä. Kiva tapa viettää aikaa, ottaa vaikka eväät mukaan. Ei tarvinnut muuten kauaksi mennä. Kuulin sauvakävelijöiden iskevän piikkinsä katuun ja kaupungin iltasoitto kantautui korviini. (Jyväskylässä on tällainen hauska iltasoitto.)

Häpeä ja syyllisyys kävivät moikkaamassa. Kyselivät majapaikkaa, mutta läsnäolo oli täyttänyt koko tomumajani, joten tilaa ei ollut.

Metsä on minulle nautinnon paikka. Olen käynyt marjassa ja sienessä jo pienestä. Häpeä kolkutti ovelle, kun aloin valokuvata astiassa olevia marjoja. Päähäni pälkähti ajatus siitä, että roskat pitää poistaa ensin. Seuraava ajatus oli se, että onneksi pinnan siistiminen riittää. Ajatusteni kuunteleminen auttoi oivaltamaan, että taustalla on sitkeästi juurtunut ajattelu- ja toimintatapa, joka kytkeytyy uskomukseen, jonka mukaan en voi paljastaa teille, miten paljon roskia minulla on marjojen seassa. Merkittäviä asioita tässä maailmankaikkeudessa vai mitä?

Häpeä paljastaa uskomuksen siitä, että muut ihmiset eivät oletttavasti arvosta ja hyväksy ihmistä, jonka marjojen joukossa on paljon roskia. Tunne tekee selväksi, että olen turhan riippuvainen teidän mielipiteestänne. Se viestii, että haluan olla silmissänne jotain muuta kuin mitä olen. Häpeä kertoo, että uskon itseni ja muiden olevan yhtä kuin tekonsa. Se antaa vihjeitä siitä, missä määrin luotan itseeni ja muihin ihmisiin. Kun ihmisen luottamus toiseen ihmiseen lisääntyy, häpeälle jäävä tila vähenee. Tämä selittää ainakin osin sitä, miksi ihminen, joka tulee huomatuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on, alkaa voida paremmin.

Olen kiitollinen, että sain kiinni tuosta ajatusvirrasta samaistumatta siihen. Miten paljon vastaavat ajatukset ovatkaan tehneet vahinkoa minussa ja tässä maailmassa. Meni pitkään ennen kuin ymmärsin, että omiin ajatuksiin ei kannata uskoa. Sitä paitsi eiväthän ne edes ole omia. Ne ovat usein niitä, joita kannamme sukupolvesta toiseen. Vaikka olen oivaltanut tämän, ajatukseni saattavat edelleen ylipuhua minut. Haitallisiin ajatuksiin samaistuminen voi aiheuttaa riippuvuuksia, jotka nekin näin ollen usein siirtyvät sukupolvesta toiseen, vaikkakin ehkä eri muodoissa. Kaikilla on tekemistä. Yksi juo, toinen paiskii hulluna hommia ja kolmas napsii kilokaupalla irtokarkkeja.

Muistan lapsena vertailleeni marja-astiani sisältöä muiden vastaaviin ja kokeneeni olevani muita huonompi, koska minulla oli mielestäni aina eniten roskia ämpärissä. Mikä kriteeri laittaa ihmisiä arvojärjestykseen tai alentaa itseä. Varo loistamasta Lenita! Oliko roskien määrän käyttäminen arviointikriteerinä oman mielikuvitukseni kehittämä mittari vai onko asiaan kiinnitetty turhaa huomiota ja minulle annettu suoraa palautetta? Tai kenties joku elämäni suuri auktoriteetti on puhunut ääneen omista marjoistaan. Hän on saattanut ihailla saaliinsa roskattomuutta. Ehkä hän on moittinut itseään tai vertaillut aikaansaanostaan muihin. En tiedä. Sen tiedän, että olen tosi herkkä.

Syyllisyys muistutti itsestään, kun istuin mättäällä ja pistin marjoja poskeeni suurella ilolla. Mikä vääryys se onkaan, jos menen kotiin ilman saalista. Ensin pitäisi ainakin poimia astia täyteen tai vähintään puolilleen ja sen jälkeen, jos vielä voimia riittää, tehdä mitä oikeasti olisi kiva tehdä juuri nyt. Syyllisyys häippäsi, kun ystävällisesti muistutin sille selvinneeni niistäkin vuosista, jolloin en poiminut marjan marjaa. Läsnäolo tykkäsi tästä. ”Nauti syömästäsi, ota esimerkkiä koirista. Kaikki on hyvin ja kaikkea on yllin kyllin”, se sanoi. Siihen loppu huoli kotiin kannettavan saaliin määrästä. Muistin kuitenkin lapsena vertailleeni sitäkin toisten aikaansaannoksiin. Riittämättömyyden tunne itää ihmeellisissä paikoissa.

Niitä, siis riittämättömyyden, syyllisyyden ja häpeän tunteita, ei ole helppo hukuttaa ei sokeriin, ei työhön eikä viinaan. Moni on yrittänyt ja itsensä väsyttänyt. Pahaolo on vain lisääntynyt. Nämä tunteet ovat niin voimakkaita, että ei niitä vastaan kannata taistella. Ne ovat väärien uskomusten seurausta. Niitä voi alkaa purkaa ne hyväksymällä, itseään kuuntelemalla, läsnäoloa harjoittamalla ja ajatuksiaan kyseenalaistamalla. Ja niitä voi lempeästi kiusoitella tekemällä enemmän kivoja asioita.

Tänään söin:

Aamiainen
Puolukkaraakapuuroa

Välipala
Porkkana

Lounas
Riisiä
Kastike:
Tummaa soijarouhetta
1 raastettu porkkana
1 sipuli
Tomaattimurskaa
Vettä
Valkosipulia
Yrttejä, suolaa, pippuria

Salaatti:
Tomaattia
Salaatinlehtiä
Kurkkua
Salaattikastike (sama kuin edellisinä päivinä)

Välipala
Mustikoita metsässä

Iltapala
2 täysjyväruisleipäpalaa
1 keitetty kananmuna
1 tomaatti
1,5 porkkanaa
pala kurkkua

Yöpala
1 rkl auringonkukan siemeniä

Juomaksi vettä ja yrttiteetä jälleen tänäänkin

Kiitoksen aiheita:

Kiitos, että häpeä ja syyllisyys näyttivät naamansa.
Kiitos hullunkurisista ajatuksista.
Kiitos ihmisen kyvystä muuttaa ajatteluaan.
Kiitos läsnäolon voimasta.
Kiitos pakastimesta.

Marjat ova isoja ja maukkaita. Eikös ole komeita roskia joukossa?

Marjat ova isoja ja maukkaita. Eikös ole komeita roskia joukossa?

Näin paljon tuotiin kotiinkin, vaikka rennosti otettiin. Et haluis tulla siivoomaan niitä?

Näin paljon tuotiin kotiinkin, vaikka rennosti otettiin. Et haluis tulla siivoomaan niitä?

Olisin kyllä tosi sankari, jos onnistuisin poimimaan marjat niin, että kädet ja suu eivät tulisi laisikaan sinisiksi vai mitä ;)

Olisin kyllä tosi sankari, jos onnistuisin poimimaan marjat niin, että kädet ja suu eivät tulisi laisikaan sinisiksi vai mitä 😉

Hupsu esittelee maisemaa, josta marjat poimittiin. Espajalainen adoptiokoira on mitä parasta marjastusseuraa.

Hupsu esittelee maisemaa, josta marjat poimittiin. Espajalainen adoptiokoira on mitä parasta marjastusseuraa.

Kuten sanoin, siinä ne olivat kasvaneet suuriksi ja kauniiksi kanervien ja puolukoiden rinnalla.

Kuten sanoin, siinä ne olivat kasvaneet suuriksi ja kauniiksi kanervien ja puolukoiden rinnalla.

Nyt marjamestaa esittelee edellisen velipoika Simba.

Nyt marjamestaa esittelee edellisen velipoika Simba.

Kaunis näky vai mitä? Raskas homma pienen hauraan varvun kantaa noin monta isoa marjaa. No, me helpotimme sen oloa. Upean lahjan se meille antaa. Kiitos!

Kaunis näky vai mitä? Raskas homma pienen hauraan varvun kantaa noin monta isoa marjaa. No, me helpotimme sen oloa. Upean lahjan se meille antaa. Kiitos!

Advertisements

Kirjoittaja: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

2 thoughts on “Häpeä kävi moikkaamassa / 3. päivä

  1. Vai roskia marjojen seassa..! Meidän lapsuudessa mun vanhemmat ja me lapsetkin kerättiin marjoja ns. ”rohmulla” eli sillä metallisella härpäkkeellä ja mukaan tuli väistämättä hirveesti roskia. Sitten kotona alkoi kauheat marjojen siivoustalkoot. Oli vaikka mitä vempainta helpottamaan sitä. Muistan erityisesti sen, missä käytettiin imuria apuna ;). Mutta niitä marjoja oli oikeesti sankokaupalla. Pelkästään käsin poimimalla ei saa niin paljon.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s